2. lokakuuta 2012

Tilanteen tasalle

Jotkut ovat ehkä ihmetelleet, kun olen puhunut täällä "kämppiksestä". Nyt tuon termin lainausmerkkeineen voi unohtaa :D Julkistimme miehen kanssa suhteemme Facebookissa jo elokuun lopussa, niin pitää vissiin täälläkin kertoa, että kyllä, olen onnellisesti suhteessa.
  Erosin tosiaan exästäni kesäkuussa pitkään jatkuneiden ongelmien takia. Kevät oli yhtä vuoristorataa. Ensin oli ongelmia, sitten kaikki oli ihanaa ja sitten mentiin taas päin helvettiä. Psyyke ei enää vain kestänyt, joten oli pakattava tavarat ja erottava. Joskus on vain parempi lähteä.
  Mietin tuolloin lähtisinkö takaisin Helsinkiin vai kenties Tampereelle. Ystäväni Timo tarjosi tuolloin vaihtoehtoa, että voisin asua hänen nurkissaan, kunnes olisin päättänyt mitä teen. Rupesinkin hiljakseen kantelemaan tavaroitani Timon kaksioon. Ja aloin nukkumaan yhä harvemmin exäni ja miun asunnossa.  Kerroinkin jo aikaisemmin treffailustamme, mutta en paljastanut sitä, että aloimme seurustelemaan jo heinäkuussa. Halusimme pölyn hieman tasaantuvan erostani, sillä harva tiesi miulla ja exälläni olleen ongelmia jo pitkään. Muistan tunteen, kun vihdoinkin olimme julkisesti pari. Teki mieli huokaista "Viimeinkin!"
  Olemme tosiaan tunteneet yli 6 vuotta ja lähes koko sen ajan meillä on ollut jonkinlaista vispilänkauppaa. En ollut todellakaan suunnitellut rupeavani näin nopeasti uuteen suhteeseen. Päinvastoin. Mutta vuosia kestäneet tunteet nousivat pintaan ja kappas :D Meillä on tosiaan vuosien varrella ollut kaikenlaista sutinaa. Ja tuntuu vain hyvältä, kun vihdoinkin olemme suhteessa. Nauroin, kun lueskelin pari viikkoa sitten päiväkirjaani ja valitin siellä joskus vuonna 2007 "yhyy, yhyy Timo ei varmaan ole kiinnostunut miusta ollenkaan, saatika halua suhteeseen miun kanssa." :D Ja kuinkas kävikään.
  En voi oikeasti muuta kuin olla onnellinen. Miuta ei varmaan ikinä ole kohdeltu näin hyvin. Hymyni ylettyy korvasta korvaan lähes päivittäin. Ja mie olen onnellinen. Oikeasti onnellinen. Alkuun tietysti olin skeptinen ja pelkäsin, että tässä on taas joku universaalinen evil masterplan miuta vastaan, minkä tarkoitus on vain satuttaa. Mutta ei. Tuo mies vaikuttaa rehellisesti haluavan miun olla onnellinen. Ja sitä mie olen. Yritin kyllä alkuun hieman vastustella ja kieltää tunteitani, mutta istuessamme eräs kolea ilta ulkona juttelemassa Timo soitti puhelimestaan Depeche Moden Strangelove -biisin ja olin taas myyty. Kuten niin monesti ennenkin.
  Unohdin hyvin pian muuttohaaveet ja päätin jumahtaa Lepraan. Osa tavaroistani on edelleen varastossa mutsilla, mutta kaikki tärkein on mein kaksiossa. Hieman ollaan kateltu, jos löydettäisiin asunto paremmalta sijainnilta, mutta tämäkin kelpaa. Kunhan pääsen hieman sisustamaan..
  Parikin kaveriani on nauranut, että tarinamme on kuin elokuvasta. Tyttö ja poika ovat ihastuneita toisiinsa, mutta epäilevät ettei toinen halua mitään vakavaa, niin eivät myönnä kiinnostustaan (paitsi muutaman kerran hyvin humaltuneina). Vuosia kuluu ja niihin mahtuu yhdessä vietettyjä öitä, suudelmia baarin tanssilattialla, varovaisia kädestä kiinni pitämisiä pöydän alla ja jutteluhetkiä lumisateessa. Valitettavasti myös parin vuoden puhumattomuus. Mikä onneksi loppui viime syksynä. Olin tuolloin todella onnellinen, että sain Timon takaisin elämääni. Ja erottuani olimme kuin ne ihastuneet teinit jälleen. Tai ainankin mie olin :D Perhosia vatsassa ja päässä pyöri. En voinut uskoa, että tämä on miun elämä. Timo on saanut miun pään sekaisin hyvin, hyvin monesti näiden vuosien aikana. Oli tilanne mikä tahansa, niin aina tuo mies on ilmaantunut jostain sekoittamaan miun pään.
Tuntuu hassulta, että ollaan oltu vasta reilu pari kuukautta yhdessä, kun tuntuu, että olisimme olleet vuosia yhdessä. Kuuluttu aina yhteen. Kummallakin meillä on ollut muita, mutta aina, kun mahdollista, niin olemme päätyneet toistemme syliin. Kyllä, erittäin ällösöpöö :D Toivon todella, että saan viettää loppuelämäni tämän miehen kanssa
Tuohon teinipoikaan ihastuin vuosia sitten.

Kuva on otettu illalta, jolloin suutelimme ensimmäisen kerran ;P

6 kommenttia:

  1. :DDDDDDD
    se oli täysin läpinäkyvää, siut on nähty monesti tanssilattialla tän miehen kanssa ku olit viel Mikon kanssa yhdessä, eli eiköhän ne ongelmat lähteny ihan siusta :D joten ei se mikää salaisuus ollu kellekää että petit.

    VastaaPoista
  2. Ja niistä kerroista, kun tanssin Timon tai muun kanssa baarissa kerroin myös heti seuraavana päivänä Mikolle. Tuossa, kun kerron suudelmista tanssilattialla, niin kyseessä on Kännärin tanssilattia. Ja siitä voi tehdä sitten päässälaskuja, että kuinka monta vuotta sitten se suljettiin ;D
    Tarkoituksella kirjoitin tästä mahdollisimman neutraalin. En halua lähteä setvimään eroa tämän enempää sosiaalisessamediassa tai internetissä ylipäätänsä. Enkä todellakaan osoittelemaan syyllisiä tapahtumiin. Eiköhän myö Mikon kanssa tiietä miksi myö erottiin, eikä asia muille edes kuulukaan.
    Mutta sanottakoon nyt vielä selvyydeksi, että mie en tehnyt kenenkään toisen kanssa mitään, ennen kuin kaikki oli ohi. Mie yritin, mutta niinhän se menee, että kolmannesta palosta joutuu ulos. Eikö?

    VastaaPoista
  3. Olikohan Mikko itse joka kommentoi tuon ylläolevan lauseen? :D Ja tulkinnut nyt tekstistä mitä haluaa, eli että myöntäisit jotain pettämisiä vaikka noi kaikki on tapahtunut aina sinkkuaikoinas.

    VastaaPoista