2. toukokuuta 2017

Milloin jäät katosivat?

Piti kirjoittaa kevyt ja kuvapainoitteinen päivitys vapusta ja Ghostin keikasta, mutta hyvin alkanut päivä kääntyi päälaelleen ja muuttui tunnin pituiseksi terapiapuheluksi ystävän kanssa ja kävelylenkiksi keväistä rantareitti pitkin. Ei kuulosta pahalta, kun asian noin asettelee. Etenkin, kun jättää mainitsematta ahdistuksen ja pelkotilan jälkeisen adrealiinipurkautumisesta johtuvan itkun. Olen huomannut tässä kuukausien aikana, että ihminen pystyy toimimaan yllättävän kauankin, ennen kuin tärinänä ilmennyt pelko ja paniikki puskevat läpi ja purkautuvat itkuna. Se vaatii oman aikansa, ennen kuin keho ja mieli antavat periksi ja koet olevasi turvassa itkeäksesi. Kaikki kiitos ja kunnia rakkaalle ystävälleni, joka kuunteli ja sanoi taas viisaita sanoja, mutta kyllä keväisellä luonnollakin oli osuutensa rauhoittamaan. En ollut edes huomannut aikaisemmin päivällä keskustaan ajaessa tai sieltä kotiin tullessa jäiden lähteneen. Jäin uimarannan kohdalla seisomaan hetkeksi paikalleni ja tuijotin avointa Saimasta, samalla kun kuuntelin ystäväni toteavan minulle puhelimessa asioita, jotka jo tiesin, mutta minun piti kai kuulla ne joltain toiselta. Tajusin kaivanneeni näkyä avoimesta Saimaasta. Se on kai näitä asioita, joita ei ajattele niiden ollessa poissa, vaan vasta uudelleen nähdessä.

Tämä pätee moniin ihmisiin. Kuten ystäviin, jotka ovat muuttaneet toisiin kaupunkeihin tai ihan parin kilometrin päässä asuviin, joita vain yksinkertaisesti näet liian harvoin. Kuitenkin aina pitkästä aikaa heidät nähdessä tajuat ikävöineesi. He saattavat käydä mielessä silloin tällöin, mutta tajuat ikävän määrän vasta kohdatessa. Joku ei nyt varmasti ymmärrä tätä ja miettii miksi ihmeessä ikävöidä ihmisten lähellä eikä silloin, kun he eivä ole siinä. Kai vastaus siihen on aika lailla sama kuin lopullisempaankin "ymmärrät vasta menettämisen jälkeen mitä sinulla oli". Eli toisinaan tarvitsee muistutuksen siitä mitä sinulla on elämässäsi.

Ja ajatus katkesi ihan totaalisesti tuossa toiseksi viimeisen lauseen kohdalla faijan soittaessa ulkomailta. Ehkä ihan hyväkin, että tämä raskas avautuminen ja pohdinta katkesi. Oma mieli keveni ja tuntui mukavalta vaihtaa kuulumisia. Faija tiesi myös kertoa jäiden lähteneen jo torstaina.

27. huhtikuuta 2017

Million reasons

Tiedättekö sen tunteen, kun blogin ulkoasu, otsikkopalkki, vanhat tekstit ja koko Bloggeri vain ärsyttävät suunnattomia määriä? Ja kaiken hyvän lisäksi myös läppäristä meni näytönohjain. Ja menihän tässä yksi parisuhdekin. Noh, nuo ja miljoona muuta syytä sai miut jättämään bloggaamisen vuosiksi. Tilalle tuli Instagram sekä myöhemmin Snapchat. Harkitsin myös vloggaamista, mutta eiköhän muutaman sekunnin videoissa ole tarpeeksi miun narisevaa ääntä, jota äidinkielen opettaja yläasteella luonnehti "puhelinseksiääneksi". Koko ajan kuitenkin blogi ja bloggaaminen pyöri mielessä. "No jos tästä tekisin pienen tekstin tai entäs jos tästä?" Mutta pitkän tauon jälkeen uudelleen aloittamisesta kasvoi mörkö, joka kurkki kaapista vaikka olisi kuinka loitsinut suojeliusta. Mikä miulla on Pottermoren mukaan länsiylämaanterrieri. En ehkä ole ihan samaa mieltä tästä, mutta all hail the queen.

Mutta mikä miut sai sitten nyt aloittamaan taas kirjoittamisen? Huono omatunto, muutamat kyselyt joita olen saanut bloggaamiseen liittyen vai tarve avata elämääni ja siihen liittyviä muutoksia? Varmasti kaikki noista on hyviä syitä, mutta kyllä päällimmäisenä oli aamulla tekemäni esivalintakoe. Klo9:15 aloitin esivalintakokeen teon englannin osuudesta, jota seurasi matematiikka, äidinkieli ja viimeisenä ennakkomateriaaliin liittyvät kysymykset. Reputin ihan totaalisesti. Vaikka aikaa oli 90min, niin en siltikään kerennyt vastaamaan edes puoliin ennakkomateriaalikysymyksistä. Turha siis haaveilla pääsykoekutsusta. Hain siis jo toistamiseen estenomiksi Laureaan. Minä, joka valmistuttuani meikkariksi totesin, etten opiskele enää ikinä. Ja tämän jälkeen olen opiskellut itselleni mm. myyjän ammattitutkinnon ja hinku olisi opiskella lisää. Osaksi ihan siksi, ettei oman alan töitä juurikaan ole. Etenkään Lappeenrannassa. Täällä toimii kaksi ketjua joista toiseen hain kahdesti, enkä päässyt edes haastatteluun asti. Ja toisessa työskentelin yli vuoden, kunnes miut lakaistiin ulos aluepäällikön toimesta sen verran kylmästi, että olen vieläkin katkera vaikka tapahtuneesta on kulunut kohta jo vuosi.

Ja vaikka kirjoitinkin "täällä", niin tällä hetkellä en ole kotona Lappeenrannassa, vaan pk-seudulla. Viimeiset kaksi kuukautta olen käynyt täällä aina kuin mahdollista. Ja Helsingistähän löytyy mitä oivallisimpia tekosyitä tänne tulolle. Oli Pakanalliset kevätmarkkinat ja eilen Tennispalatsilla esitetty Alien Director's cut. Lisäksi myös jo kuukausia aikaisemmin lukkoon lyötyjä menoja, kuten kuun alussa ollut Tylycon, jonka jälkeen bailattiin miun synttäreitä, sekä tulevana sunnuntaina oleva Ghostin jäähallikeikka. Sain tuon Ghostin keikkalipun joululahjaksi henkilöltä kenen kanssa olen tähän mennessä käynyt katsomassa kaikki bändin keikat, mutta alkuovuoden tapahtumista johtuen seura on ensimmäistä kertaa eri. Tuntuu hieman oudolta. Kaihoisalta ja ehkä hieman jännittyneeltä. Niin hassulta kuin se varmasti muiden korvaan kuulostaa, niin tästä keikasta alkaa itselleni uusi aikakausi, vaikka erosta itsestään on jo useampi kuukausi.

Olen harkinnut siivoavani pois osan vanhoista postauksista, mutta samaan aikaan ne kuitenkin tuntuvat kuuluvan tänne. Kuten muistot ja menneet tapahtumat seuraavat meitä kaikkia aina ja kaikkialle, niin jotenkin tuntuisi väärältä deletoida pois asioita, joista silloin halusin kirjoittaa. Joitakin muutoksia tulee varmasti tapahtumaan blogin suhteen. Ulkoasu on pakko saada mielekkäämmäksi, etten taas jätä kirjoittamista "koska blogi näyttää joka tapauksessa rumalta". Ja jos vaan saan Bloggerin appin toimimaan tabletilla, niin postauksien julkaisu helpottuu huomattavasti. Mutta lupaan tässä ja nyt, että seuraava postaus tulee toukokuun aikana! Tuntui nimittäin hyvältä kirjoittaa pitkästä aikaa. Aiheitakin on valmiina useampi ja kesä on tulossa :)


Kiitos teille, jotka olette vielä mukana ja jaksaneet odottaa miun paluuta. Kyllä tää taas tästä lähtee.