21. elokuuta 2012

Vk33 ❤

Pitkään pystyin sitä välttämään, mutta nyt oli pakko antaa periksi. Ennen pystyi vetoamaan Helsinkiin, busseihin etc. Mutta täällä missä matkat ovat pitkiä ja bussit liikkuvat huonosti ja vaihdot onnistuvat vielä huonommin, niin täällä oli myönnyttävä. Eli pakko hommata ajokortti. Enää en pystynyt asiaa venyttämäänkään, kun kerta saan kortin lahjaksi. Yhyy.
Maanantaina oli mentävä ensimmäiselle teoriatunnille ja mie jännitin jo sitä. Oikeasti. Kädet tärisivät ja ahdisti. Eli riemulla odotan, kun tällä viikolla ruvetaan varailemaan ajotunteja.

Maanantai

******

Mymmelin äiti & sydäripulla
Tiistaina kävin värjäilemässä Tuulin hiukset. Hieman arvelutti lähteä värjäämään ruskeita hiuksia punaisiksi ilman värinpoistoa, mutta kyllähän niihin punainen tarttui. Tästä hyvästä Tuuli lahjoi miut kaurapuurolla, sydänkohtauspullalla, kahvilla & tennareilla ♥

Sain!! :)
Salaattibuffet
Ennen tiistain teoriatuntia kävin lounaalla yhdessä keskustan kahviloista.
♥ aurajuusto ♥

******

Nom nom.
Miulle on ihan uutta tämmöinen, että joku muukin tekee kotona ruokaa kuin mie. Mutta olen kovasti yrittänyt totutella tähän. Ja mikäs siinä, kun tuo miun "kämppis" tekee tälläisiä herkkuja ♥ Tai mie sen hampparin täytin, mutta hää teki ite pihvit, enkä mie olisi itse varmaan ikinä tehnyt kotona hamppareita.

******

Ilokseni voin myös todeta, että Pallo on kotiutunut hyvin. Ja tämän voisi päätellä siitä, ettei toinen enää arkaile ollenkaan, vaan ravailee välillä pitkin seiniä. Ja hönttimäiseen tapaansa on juossut muutaman kerran ikkunaa päinkin.



******



Viikonloppu oli kaikin puolin ihana ja sunnuntai kruunasi kaiken.
Menin sunnuntaiyönä "kämppikseni" tupakkaseuraksi parvekkeelle viilentymään. Kun herra sai savukkeensa poltettua hän veti minut viereensä lojumaan sohvalle (kyllä, mein parvekkeella on sohva). Hetken lojuttuamme totesin, että tähän pitäisi joskus tulla viltin kanssa, niin että sytyttäisi parvekkeella lyhdyissä olevat kynttilät ja sammuttaisi sisältä valot. Melkein heti tämän sanottuani mies nousi ylös sohvalta, heitti miulle sytkärin ja katosi sisälle. Kerkesin sytyttämään lähimmän lyhdyn, kun mies jo tulikin peiton kanssa takaisin sammutettuaan olohuoneen valon. Kääriydyimme sohvalle peiton alle, enkä voinut lopettaa "kämppikseni" ylistämistä. Lojuimme siinä kaikessa rauhassa. Välillä hiljaa, välillä jutellen. Hämmennykseltäni ja onneltani en voinut lopettaa hymyilemistä. Onko tämä nyt oikeasti miun elämä? Meneekö miulla näin hyvin nykyisin? Ja jestas! Onko näin romanttisia miehiä oikeasti :D Eikä tämä tähän päättynyt. Herran ehdotuksesta lähdimme nimittäin käymään vielä läheisellä rannalla. Tarkoituksemme oli mennä aallonmurtajalle jatkamaan söpöilyä, mutta siellä jotkut seilailivat veneellä (tod.näk. humalassa) ja älisivät, joten päätimme kävellä hieman eteenpäin. Löysimmekin hyvän kohdan läheltä rantaa johon jäimme istumaan. Olimme pitkälti vain hiljaa ja lähekkäin. Kunnes yö viileni lisää ja lähdimme kotiin nukkumaan. Vielä sänkyyn päästyäni olin hämmentynyt kaikesta viime aikaisesta hyvästä elämässäni. Pessimisti miussa varoittelee kovasti, että kohta romahtaa, mutta entäs sitten. Nyt haluan vain nauttia tästä kaikesta mitä miulle suodaa. Tai siis mitä tuo "kämppis" suo miulle ;)

Ihana, ihana mies ❤
Ja ihana, ihana viikonloppu ❤

Parvekkeen sohvalta avautuva maisema.

4 kommenttia:

  1. Purr. Kiva että nautit, niin se pitääkin. Pitää osata nauttia onnellisista hetkistä joita meille suodaan. :) Niitä sateisia ja pilvisiä päiviä on ihan riittämiin muutenkin.

    ~Okariina~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Elämä on helpompaa, kun ei koko ajan murehdi asioita. Ja näiden viimeaikaisten muutosten myötä miun stressitasokin on laskenut huomattavasti :) Se on vain hyväksyttävä, että elämässä on sekä hyvää, että huonoa. Alan kohta kuulostamaan joltain vihaamaltani elämänilo kirjalta, mutta minkäs tekee, kun on niin onnellinen olo :D

      Poista
  2. Ihanaa rakas kuulla että oot kokenut noin kauniita hetkiä<3 Ikävä!

    Minna

    VastaaPoista