30. toukokuuta 2012

Katutaidetta @ Lpr

Perjantaina lähdin töiden jälkeen pyörällä kohti keskustaa tarkoituksenani toteuttaa jo pitkään suunnnittelemani "kuvaussessio". Olen nimittäin jo viikkoja ihastellut keskustassa olevia maalauksia ja vihdoinkin sain aikaiseksi kuvata nuo.

Ydinkeskustassa sijaitsee vanha talo, joka todennäköisesti puretaan vielä tänä vuonna. Talossa ei toimi enää liikkeitä (ennen siinä oli yksi suosikki kangaskaupoistani), joten ikkunat on laudoitettu ja niiden päälle on annettu maalata.
Pesukarhuja ♥ ♥ ♥


Tämä on ehdoton suosikkini!!




Viereinen talo on jo laitettu maan tasalle ja sitä mitä siitä on jäljellä ympäröi aitaus.
 



Ja ne jotka eivät ihan ymmärrä tätä kuvaa väreineen, niin vilkaskaapa Etelä-Karjalan vaakunaa .


******


Perjantai-illan vietin kavereiden ja miehekkeen kanssa paikallisessa puistossa pussitellen.
Ja vaikka lauantaina olikin työpäivä, niin silti nukkumaan pääsin vasta klo03 ja aamulla herätys oli klo07. Mutta hyvin jaksoin siitä huolimatta tempasta 13,5 tuntisen työpäivän :D Ja vielä pitkästä aikaa seisomatyötä! Olin nimittäin lauantain ja sunnuntain Kesämarkkinoilla myymässä/paistamassa lettuja, muikkuja ja muita herkkuja.
Ja koska pomo ei meinannut millään muistaa miun nimeä, niin sain lisänimen Lettu-Liisa :D

Pahemmin en valitettavasti kerinnyt tutustumaan muiden kojujen tarjontaan, mutta kerkesin sentään sunnuntaina ostamaan markkinoilta miehekkeelle Iron Fistin paidan (kojulla on myös nettikauppa ). Ja samaan hintaan tinkasin vielä itselleni pinkit kengännauhat :)

******


Riiviökin söpöili sunnuntaina ♥


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti