13. elokuuta 2013

Puf! And it's gone.

Se tunne, kun olet kirjoittanut pitkän postauksen ja suoraan sydämestä sen enempiä ajattelematta ja ollut tyytyväinen jokaiseen sanaan ja sitten se häviää. Tuijotin suu auki kännykän ruutua ja kikkailin minkä osasin, mutta se oli kadonnut.
En mitenkään saa enää luotua yhtä hyvää tekstiä joten pitää tehdä tällänen lyhennetty viritelmä siitä. Meni myös maku kirjoittaa, kun se tuli niin itsestää ja nyt pitää miettiä, että mitäs ihmettä siinä lukikaan.

Aluksi halusin kertoa miten elämään luo haasteita, kun parisuhteen osapuolista toinen (minä) on täysin tunneihminen ja tekee lähes kaikki päätökset pohjautuen vain tunteisiin, hyvin harvoin järkeen. Ja tuo miun rakas mieheke on taas järki-ihminen ja harkitsee päätöksiään aina pitkään. Itse olen aina mennyt ja tehnyt, jos siltä on tuntunut. Tästä kertovat mm. liftausreissu yksinäni Leprasta Turkuun (vuosi taisi olla 2007) ja nyt tämä pieni juttu, mikä on aiheuttanut keskustelua kotosalla. Ja se mistä täällä on keskusteltu selviää teille myöhemmin tällä viikolla! To be continued.. Jos ei facesta lukeneet käy spoilaamassa :D
En vain ikinä ole nähnyt syytä miettiä päätöksiä kovinkaan pitkään. Ja asiasta riippuen viikko saattaa olla hyvinkin pitkä. Olen mie tietysti hieman osannut lisätä järkeä päätöksiin esim. enää en käyttäisi puolia ruokarahoista kenkiin, vaikka olisivat kuinka ihanat. Ja yritän ymmärtää sitä, kun joku haluaa käyttää viikkoja esim. sopivan tietokoneen ostoon. Ja korostan sanaa yritän :D Mutta ilman noita tunnepohjaisi valintoja, järjen kirkuessa vastaan, en olisi ikinä muuttanut takaisin Lepraan. Mikä tarkoittaa, että tuskin olisin kihloissa tuon miun ihanan teinirakkauden kanssa ♡ Ja tähän väliin pieni ylistyn tuolle miun miehekkeelle ja hänen pitkälle pinnalleen. Vaatii varmasti paljon järjenihmiseltä kestää tälläistä tunteiden tuuliviiriä :D
Ja palaten tähän asiaan minkä suhteen tein päätöksen tunteiden mukaan ja vasta hieman liian myöhään tajusin, että olisi pitänyt keskustella enemmän miehekkeen kanssa asiasta ja myydä tämä asia hänelle toisin. Mikä kertoo myös siitä, että vaikka olemme olleet yli vuoden yhdessä ja tunteneet vuosi, niin opettelemme edelleen toisiamme ja tätä parisuhdetta. Niin nyt pitkien keskustelujen ja turhautumisten jälkeen tuntuu myös hyvältä tietää kuinka fiksu ja ajattelevainen tuo miun mies on. Rauhoittaa miutakin hieman. Myönnän hieman tottuneeni siihen, että saan usein tahtoni läpi. Mikä ei ole aina hyvä asia :D Mutta epäilen myös, etten olisi tässä ottanut kieltävää vastausta. On sen verran iso asia miulle. Mutta eiköhän tässä hyvin käy :) Miulla on vahvasti sellanen fiilis.
Ja eikös niitä kompromissejä pitänyt tehdä puolin ja toisin parisuhteessa? Vai kuuluuko ne vasta sinne avioliittoon? ;D Tein nimittäin anteeksipyytelevästi myönnytyksen miehekkeen suuntaan, mistä olen ollut aika kielteinen ja ehdoton. Nyt odottelen miten mies ottaa miun ehdotuksen vastaan.. Se tulee kuitenkin näkymään vasta vuosien päästä. Postiluukussa.

Ja rummun pärinää sitten seuraavaan postaukseen asti!

Huomasin tätä läpi lukiessa, että miusta saa aika hirveän kuvan tämän perusteella. Hormoonihirviö, despootti, joka polkee toisten mielipiteet. En mie oikeasti ole ihan niin paha :D Ymmärrätte ehkä hieman paremmin, kunhan selviää mistä täällä on puhuttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti